On taas niin kamalan ikävä Jarmoa, että en kestä! Mitä kaikkea oltaisiinkaan voitu tehdä näin kauniina kevättalven päivänä yhdessä. En pysty kestämään sitä ajatusta, että kaikki ne yhteiset hetket ovat lopullisesti ohi. Ja miten minä koskaan voin nauttia mistään ilman Jarmoa? Meillä oli aina niin hauskaa...

Tällä hetkellä taas vihaan sitä miestä, miten hän saattoi tehdä tämän minulle, satuttaa näin pahasti? Kun tämä kipu taas edes vähän hellittäisi. Ja kun päivä alkaa itkulla, niin eipä huvita lähteä minnekään ihmisten ilmoille silmät turvoksissa. Tällainen aurinkoinen päivähän on kuin luotu vietettäväksi yksin neljän seinän sisällä. Eihän minulla ole muutakaan.

En minä voi koskaan päästä tästä erosta yli.