On uskomatonta, miten paljon takapakkia tämä selviytymisprosessi on ottanut. Vaikka oikeastaan arvasin, että näin tulee käymään, kun saan uuden asunnon kuntoon ja pitäisi yrittää päästä normaaliin päivärytmiin. Eilinen päivä oli tosi paha. Tästäkin päivästä oli tulossa, mutta jouduinkin yllättäen töihin, joten ajatukset on ollut pakko pitää muualla.

Minä en vain pysty pääsemään muistoista eroon. Ne pomppaavat esiin milloin mistäkin asiasta ja aina mietin, etten koskaan enää tätäkään tule kokemaan. Eilen minut musersi se kun tajusin, ettei niiden yhteisten hetkien tilalle voi tulla mitään korvaavaa, josta nauttisin yhtä paljon. Muistot eivät mene minnekään ja mitä hyvänsä teenkin, aina vertaan sitä Jarmon kanssa yhdessä tekemiini asioihin. Jos en sitä kaikkea olisi kokenut, voisin olla hyvinkin onnellinen, kun ei olisi mihin verrata.

Silloin kun epätoivo ja tuska eivät ole päällimmäisenä (kuten nyt), on jäljellä vain tyhjä tunne. Epätoivon hetket helpottavat, mutta se tunne, että elämästä on kadonnut kaikki ilo, miten siitä pääsee yli? Vaikka suru ajan myötä helpottaisi, en haluaisi jäädä miksikään pää tyhjänä vaeltavaksi zombieksi, jonka elämän tarkoitus on vain kuluttaa taas yksi päivä tavalla tai toisella.

Tapasin viime viikolla yhden ihmisen, joka on kärsinyt monta vuotta masennuksesta. Hän käy terapiassa, hänellä on lääkitys, hän yrittää käydä töissä, mutta joutuu olemaan paljon sairauslomalla. Eikä hän pysty mihinkään työhön, jossa joutuu esim. asiakaskontakteihin. Tietääkseni ei ole mitään erityistä syytä, miksi hän masennukseen on aikanaan sairastunut. En tiedä alkaako masennus yleensäkään mistään syystä. Mutta aloin pelätä, että entä jos minulle käy samalla tavalla, jos tämä suru ja ahdistus johtaa pitkittyessään masennukseen. Tai aiheuttaa jotain muita mielenterveysongelmia. Nyt minulla on pakonomainen tarve pitää kiinni järkeni rippeistä niinäkin hetkinä, kun tunnen musertuvani täysin. Muutamana yönä olen nyt herännyt säpsähtäen, sydän hakaten hullun lailla ja tajuamatta ensin missä olen. Näin on käynyt useamman kerran. Pelottavaa.

Kuitenkin taas yksi selvitty päivä takana ja yön verran armollista unohdukseen vaipumisen aikaa edessä.