On taas niin paha mieli. Miten voin koskaan olla yksin niin onnellinen kuin olin Jarmon kanssa? Viime yönä näin hänestä jotain unta. Kun heräsin siitä keskellä yötä, yksin pimeässä huoneessa, suru tuntui taas niin kamalan suurelta. Aamulla olisin vain halunnut kääriytyä peittoon ja jäädä siihen koko päiväksi. En ole saanut tänään tehtyä oikein mitään, vaikka niin paljon olisi vielä laitettavaa tässä asunnossakin. Kun tavarat on nyt siirretty, niin aloin miettiä, että ketä varten minun tarvitsee laittaa yhtään mitään. Tuskin tämä elämä siitä paranee, vaikka paikat olisivat järjestyksessä.
Koko päivän mielessä ovat pyörineet ne kaikki asiat, joita ei koskaan enää yhdessä tehdä. Vielä muutama kuukausi sitten suunniteltiin ensi kesän lomamatkaakin. Ei mitään isoa, vaan ajelemista kotimaassa, paikoissa, joista kumpikin nautimme. On muutamia paikkoja joihin liittyy niin paljon yhteisiä hyviä muistoja, että niiden nimen kuuleminenkin tuottaa tuskaa. Olen myös miettinyt tulevia koettelemuksia: pääsiäisen pyhät, vappu, juhannus. Onneksi jouluun on vielä niin paljon aikaa. En uskalla edes arvailla, miten tulen viettämään kaikki nuo juhlapäivät.
Tänään on ollut ehkä pahin päivä uudessa kodissa sen ensimmäisen viikonlopun jälkeen. Veljeni kyseli tuossa muutama päivä sitten miten menee ja vastasin, että välillä paremmin, välillä huonommin. Siihen hän sanoi, että "ja jatkossa niitä 'paremmin' tulee olemaan koko ajan enemmän kuin niitä 'huonommin'." Siihen kai on vain pakko yrittää uskoa.
Kommentit