Kauankohan näitä nykyiseen elämäntilanteeseen liittyviä yllättäviä tapahtumia tulee ja kauankohan ne vielä kirpaisevat niin kovasti? Pienikin asia saattaa tuntua iskulta vasten kasvoja.

Tänään tapasin yhden tuttavan mummelin (tuttava, muttei niin tuttava, että tietäisi elämäntilanteestani tarkemmin). Hän oli ostanut pashaa ja antoi sitä minullekin, kaksi purkkia. "Sinulle ja miehellesi pääsiäiseksi". Tuntui, kun sydämeen olisi työnnetty tikaria. Sieltä ne minua mollottavat, kaksi pashapurkkia, joka kerta kun avaan jääkaapin oven. Ehkä minun on pakko syödä niistä toinen piakkoin, muuten niiden näkeminen pääsiäisen pyhinä voi johtaa minut hyppäämään sillalta.

Eilen olin yhden naisporukan kanssa reissussa erään harrastuksen tiimoilta. Kuuntelin sivusta, kun rouvat kertoilivat toisilleen talviloman vietostaan. "Ai sinä olit ihan A-luokan matkalla, siis ilman miestä". Hah hah haa! Minua vain ei jostain syystä naurattanut.

Onhan tämä aiheuttanut hupaisiakin tilanteita. Kun asun nyt keskustassa, liikun paljon kävellen. Kerran meinasi syntyä pienimuotoinen show, kun eräät harrastuskaverit säikähtivät, että autoni on varastettu, kun se ei ollut parkkipaikalla vaikka minä olin vielä sisällä. Siinä tilanteessa jaksoi asialle nauraakin.