Kun mietin aikani noita asioita, joista viimeksi kirjoitin, alkoi minua vaivata yksi asia menneisyydestä. Yksi vanha ihastus, joka tapahtui avoliittoni aikana. Vähitellen olen huomannut voivani olla ajattelematta ex-miestäni melko pitkiäkin aikoja ja sen takia alkoi mieltäni vaivata tuo vanha juttu. Otin tähän ihmiseen yhteyttä, kerroin tilanteen ja sain kuulla hänen olevan varattu.

En ole koskaan aikaisemmin avautunut tunteistani kenellekään yhtä rohkeasti. Olen koko elämäni kasvattanut ympärilleni suojamuuria, jonka läpi en ole halunnut ketään päästää. Jarmo mursi sen muurin hitaasti, mutta varmasti, sai sydämeni käsiinsä ja särki sen yhdellä iskulla. Miten uskalsin kaiken tuon jälkeen toimia tavalla, jolla en ole koskaan aiemmin toiminut? Avata sisimpäni miehelle, jota tuskin tunsin?

Mitä tapahtui? En mennytkään rikki. Sydäntäni ei särjetty. Sain vastaukset minua vaivanneisiin kysymyksiin. Enää minun ei tarvitse jossitella, olisiko sittenkin voinut olla jotain. Tänään minun tekee mieli syleillä koko maailmaa. Keräilen yhä itsetuntoni rippeitä, en tiedä haluanko jakaa elämääni koskaan kenenkään kanssa, en usko voivani koskaan rakastua, tai vielä vähemmän, että joku voisi rakastua minuun. Mutta nuo asiat eivät vaivaa nyt. Nyt olen vain MINÄ jolle elän elämääni ja jokainen päivä on uusi seikkailu!

Oon yksin ja se tuntuu hyvältä.
Mä oon viisas.
Mun sydämel on kypärä.
Mä oon kaunis, vaikka itse sanonkin.
Ja voin paljon paremmin.

- Samuli Edelmann -