Olen nyt kuluttanut kaksi kolmesta niin sanotusta lomaviikostani. Juhannus meni sukulaisten kanssa, ei kovin riehakasta, mutta ihan mukavaa. Sen jälkeen matkustin viikoksi veljeni luo. Vaikka olen mielestäni aika hyvin tottunut siihen, että asioita on nyt vain tehtävä yksin, en edelleenkään pystynyt reissustani täysin nauttimaan. Jatkuvasti vanhat kesälomamuistot Jarmon kanssa tehdyistä matkoista pilasivat tunnelman. Lopulta olin todella vihainen itselleni: miksen voi vain antaa niiden muistojen jo olla? En kuitenkaan itkenyt kertaakaan, edistystä kai sekin.

Tällä kertaa olin liikkeellä omalla autolla. Eilen pystyin jopa nauttimaan pitkästä ajomatkasta yksin, jota tein pitkän kaavan mukaan pysähdellen usein kivoissa paikoissa. Loppumatkasta päätin, että tällä viimeisellä vapaalla viikolla on aika hoitaa viimeiset rojut pois entisestä kodistani. Laitoin Jarmolle viestin, että nostaa sisällä vielä olevat keittiön tuolit kuistille, haen ne sillä välin, kun hän on töissä. Pyysin myös asiallisen kohteliaasti lupaa tarkastaa kellarin ja varaston, onko siellä vielä mitään. Jarmo vastasi, ettei ole kotona ennen kuin tänään töiden jälkeen (yöpyy siis jossain muualla). Tuo sai minut taas raivostumaan! MINUN piti saada sanella, miten ja milloin tämän asian hoidan, mutta taas se mies pääsi määräämään!

Huomasin, että tuo naurettava pikku juttu, etten saanutkaan itse sanella milloin tavarat haen, häiritsi jopa enemmän kuin se, missä Jarmo yönsä viettää. Mietin, mikä siinä oli niin ärsyttävää, että vielä sängyssäkin valvoin ja pihisin kiukusta. Tunsin vain siinä matkalla niin suurta omanarvontuntoa: ajelin yksin pitkää matkaa pois isosta kaupungista, osasin lisätä matkalla autoon öljyä, kun merkkivalo syttyi, minähän pärjään ja halusin näpäyttää Jarmoa sillä, että nyt MINÄ tulen ja haen loput tavarani ja sinähän nostelet ne kiltisti siihen odottamaan.

Se, että tuo typerä pikku asia vaivasi näin paljon ja vuodatin siitä vielä kaksi kappaletta tekstiäkin, kertoo kai taas jotain siitä, ettei tämä ero ole mielessäni vielä hetikään loppuun puitu. Huomenna haen ne tavarat. Sen jälkeen en astu jalallanikaan sen talon pihapiiriin, en aja edes ohi!