Niin kuin viimeksi kirjoittelin, huonoja päiviä seuraa jossain vaiheessa paremmat päivät. Viikon sisään on tapahtunut monta pientä asiaa, jotka ovat tehneet oloni paremmaksi, toistaiseksi. Ensinnäkin sain työnantajalta kovasti kiitosta ja positiivista palautetta tästä kesästä ja vaikka sijaisuuteni loppui, tulen saamaan jatkossa yhä enemmän hommia siltä suunnalta. Sitten sain kuulla, että Jarmo on parhaillaan muuttamassa pois paikkakunnalta. Toki tuo tieto herätti ristiriitaisia tunteita ja vähän kirpaisikin, mutta loppujen lopuksi se on iso helpotus.

Ja sitten vielä reilun kuukauden takainen varattu yhden yön hairahdukseni otti yhteyttä. Tietysti se olisi pitänyt torjua ja tiedän kyllä että teen väärin, mutta tuntui hyvältä, että on joku, joka ei ole saanut minua mielestään. En saisi jatkaa tätä, mutta jotenkin tämä sopii elämäntilanteeseeni niin loistavasti. Ei sitoumuksia eikä paineita tulevasta.

Olen päättänyt myös yrittää panna muutamia muita asioita järjestykseen. Alan etsiä aktiivisesti uutta vuokra-asuntoa ja annan taloprojektille vielä aikaa. Haen opiskelemaan erääseen näyttötutkintoon valmistavaan koulutukseen, joka on ollut suunnitteilla jo pari vuotta. Ja pudotan nämä kesän aikana vyötärölle kertyneet viisi kiloa.

Tältä tuntuu nyt. Mutta muutaman päivän päästä saatan taas itsesääliin vajonneena heittää kaikki jalot suunnitelmat romukoppaan.