On tovi vierähtänyt siitä, kun viimeksi olen kirjoitellut. Se johtuu kai siitä, ettei minulle kuulu varsinaisesti mitään uutta. Välillä on yhä niitä hetkiä, kun tunnen itseni niin kertakaikkisen yksinäiseksi, mutten kuitenkaan jaksaisi nähdä ketään. Viime viikolla yksi sukulainen kutsui syntymäpäiväkahville. En mennyt. Valehtelin, että unohdin. Tämän puolen vuoden perusteella tiedän jo, että tietyssä mielentilassa ollessani mukavakaan seura ei minua piristä, ainoastaan masentaa, joten katsoin parhaaksi jättää väliin.

Positiivista on se, etten suoranaisesti kaipaa Jarmoa enää useinkaan. Tosin välillä on niin ikävä niitä yhteisiä hetkiä, että sattuu, mutta silloinkin kaipaan kai lähinnä juuri niitä hetkiä, en niinkään sitä ihmistä. En tunne enää minkäänlaista intohimoa sitä miestä kohtaan. Olenko tuntenut enää aikoihin, parisuhteen aikanakaan? En ole varma.

Arki pyörii omalla painollaan, mutta usein öisin valvon ja mietin tulevaisuuttani. Kesäsijaisuuteni, jossa olen viihtynyt loistavasti, päättyy kohta. Sitten on tiedossa taas satunnaisia hommia ja myös vähemmän miellyttävissä työpaikoissa. Pelottaa, miten pärjään, tienaanko tarpeeksi. Talonostoprojekti ei etene. En löydä mieleistäni ja jos löydänkin, uskallanko ottaa sen riskin, että otan lainan? Entä jos en selviä siitäkään? Tai pärjää talon kanssa? Keneltä voin pyytää apua? Toisaalta olen harkinnut muuttavani vielä toistaiseksi vuokralle johonkin nykyistä rauhallisempaan asuntoon (tässä naapurit ovat kamalia), mutta ei niitäkään näytä ylen määrin tarjolla olevan. Ja miten selviydyn muutosta, kuka minua siinä auttaisi?

Ja kaikkein pohjimmaisena tulee se tuska, etten voi edes jakaa näitä mieltäni painavia asioita kenenkään kanssa. Olen niin yksin, mutten silti lainkaan valmis uuteen suhteeseen. Toisekseen en jaksa edes uskoa, että minua varten olisi olemassa ketään. Olin niin yllättynyt siitä, että löytyi edes yksi mies, jonka kanssa olisin ollut valmis elämäni jakamaan ja hän vastaavasti minun kanssani (tai niin ensin luuli), etten voi uskoa toista tapausta kohdalleni osuvan. Mutta mitäpä sillä on väliä, kun en kuitenkaan uskalla enää koskaan luottaa kehenkään. Toista kertaa en tätä eroprosessia aio käydä läpi!