Tänään päätin viettää laatuaikaa yksin (kenenpä muunkaan kanssa). Olin päivän töissä ja sen jälkeen tuntui, etten halua mitään muuta, kuin olla illan ihan rauhassa ja nollata pääni. Ostin pullon viiniä ja päätin laittaa hyvää ruokaa. Kuunnella mieleistäni musiikkia. Olla koko ilta verkkareissa ja virttyneessä aluspaidassa. Mahtavaa.

Herkullisen illalliseni tarpeita kaupassa valitessani törmäsin yhteen tuttavaan, joka tietää kyllä nykyisen elämäntilanteeni. Pohtiessani ääneen, mitä ruokaa laittaisin, tämä totesi, että onneksi häntä odottaa kotona valmiiksi laitettu ruoka. Sanoin vain, että itseäni luultavasti ei odota, joten jotain kai on keksittävä. Uudestaan tapasimme karkkihyllyllä (kyllä, päätin kruunata tämän täydellisen illan karkkipussilla). Nyt tämä henkilö totesi 300 gramman jumbopusseista puhuessamme, että "onneksi ei tarvitse syödä kaikkea yksin". Niinpä.

Huonona päivänä nuo kommentit saisivat minut melkein suunnittelemaan kaulakiikkua lähimpään koivuun. En tiedä, oliko tämä ihminen vain ajattelematon, vai oliko hänellä jostain syystä tarve päteä minulle parisuhteellaan. Joka tapauksessa olisin halunnut sanoa hänelle: "Olen hyvällä tuulella, suunnittelen mukavaa iltaa, etkä sinä pysty sitä pilaamaan". Eikä hän pystynyt. Olen yhä hyvällä tuulella.

Kunpa vain tältä tutuisi aina. Tai edes nykyistä useammin...