Katselin itseäni tänään peilistä ja mietin, tunnenko enää tuota ihmistä, joka minua sieltä katsoi. En ole mitenkään tietoisesti muuttanut itseäni, mutta jotain on tapahtunut. Leikkuutin muutama viikko sitten hiuksiini melko radikaalin mallin. Olen ostanut paljon vaatteita, jonkalaisia en entisessä elämässäni olisi pannut päälleni. Meikkaan enemmän. Olen alkanut käyttää taas koruja. Kuuntelen erilaista musiikkia, kuin ennen. Lempivärini on muuttunut. Ja olen ilmeisesti monen täysin savuttoman vuoden jälkeen alkanut tupakoida satunnaisesti.

Nämä muutokset ovat siis tapahtuneet pikkuhiljaa ja tiedostamatta. Mietin, että yritänkö alitajuisesti muuttua joksikin muuksi kuin olen, vai olenko vain sellainen kuin oikeasti olisin, jos parisuhteeni ei olisi rajoittanut niin monia asioita minussa. Vai onko tämä taas joku eroprosessin vaihe? Miten voin tietää? Vai onko sillä väliäkään?

Tapasin baarissa mukavan ja fiksulta vaikuttavan miehen. Tosin hän ei ole juurikaan sellainen, millaisista miehistä yleensä kiinnostun. Mutta kun kaikki muukin näyttää menevän uusiksi, niin miksei tämäkin sitten. Toivon kuitenkin, ettei hän ota yhteyttä. Se mutkistaisi elämääni liikaa. Enkä jaksa nyt mitään sellaista muutenkaan.