Huolimatta vähintään kohtalaisesti edistyneestä projektistani nimeltä Ero, on joulun aika vain yllättävän vaikeaa. Itse asiassa todella vaikeaa. Minulla on vähän väliä itkettävä olo ja olen nähnyt Jarmosta unta kahtena yönä peräkkäin. Yritän vakuuttaa itselleni, etten kaipaa niinkään sitä miestä, vaan niitä yhteisiä jouluja. Muistan, miten hän sanoi minulle ensimmäisenä joulunamme, kun minä tapani mukaan hössötin: "Olet tuonut minulle joulun takaisin". No, kiitos vaan, nyt sinä olet vastaavasti vienyt sen minulta.

Olen vihainen itselleni siitä, että teen tästä niin suuren numeron. Mutta joulu on ollut minulle aina niin tärkeä, vuoden parasta aikaa, ja tänä vuonna se joulu vaan ei minulle tule. Kenenkään on ihan turha neuvoa, että nauti vaan joulusta ihan niin kuin ennenkin. Ei onnistu. Ei tänä vuonna. Muistot ovat vielä liian kipeitä. Ajatus, jonka voimalla aion tämän tuskaisen ajan yli ponnistella, on se, että sen jälkeen pahimman luulisi olevan ohi. Ja jos ei, niin ainakin seuraavaan jouluun on aikaa armollinen vuosi!