Niinpä niin, rakkaat kohtalotoverit ja muutkin sinkkuimmeiset siellä näyttöjen ääressä. Vanha kansa se tämänkin tiesi. Eli tänään on se kohtalon päivä, johon mennessä se heila pitää kainalossa olla, muuten ei sitä ole koko kesänä. Tästä kansanviisaudesta minua itse asiassa muistutteli tuossa viikolla esimieheni (tai tässä tapauksessa naiseni). Vastasin hänelle näin: "Eli jos sunnuntaihin asti saan kitkutettua, niin saan sitten olla rauhassa loppukesänkin?". Ja tämähän meitä kaikkia kahvipöydässä huvitti.

Työpaikalla erostani onkin tullut jonkinlainen vitsailun aihe. Tai lähinnä miehen metsästyksestäni (kaikki tietävät, että EN metsästä tällä hetkellä miestä, siksi siitä kai voidaankin laskea leikkiä).  Se ei tunnu pahalta. Oikeastaan se tuntuu hyvältä siinä mielessä, ettei minua kohtaan kai ainakaan tunneta sääliä. Kukaan ei eron tarkempia yksityiskohtia tiedä, eikä ole edes kysynyt. Yksi työkavereista sanoi minulle, että "tästä uskaltaa vitsailla, kun itsekin vitsailet". Vitsailenko minä? Kai teen niin, osittain huomaamattani.

Mutta ei muuta, kuin oikein hyvät helluntait ja sitä syksyä kai odottelemaan sitten .